Kulttuuri ja koulutus

Kansalaisten tietämyksen lisääminen Euroopasta ja kulttuurin edistäminen

Valiokunnan toimialue on laaja, sillä se käsittelee myös audiovisuaalisen alan politiikkaa, tietoyhteiskunnan kulttuuri- ja koulutusnäkökohtiin liittyviä kysymyksiä, nuorisopolitiikkaa, urheilua ja vapaa-aikaa koskevan politiikan kehittämistä sekä tiedotusta ja tiedotusvälineitä koskevaa politiikkaa.

EPP-ryhmä haluaa vahvistaa EU:n päätavoitetta, joka on ihmisten tuominen yhteen. Vuonna 2018 käynnistetty DiscoverEU-hankkeemme on merkittävä sijoitus Euroopan tulevaisuuteen. Sen puitteissa 15 000 nuorta sai 18 vuotta täytettyään ilmaisen junalipun, jolla he voivat tutustua mantereeseemme.

EPP-ryhmä tukee myös kaikkia Euroopan parlamentin hankkeita, joiden tavoitteena on lisätä eurooppalaisten tietämystä maanosastaan sekä edistää kulttuuria. Tällaisia hankkeita ovat esimerkiksi koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelma Erasmus+, kulttuuri- ja luovien alojen tukiohjelma Luova Eurooppa sekä Kansalaisten Eurooppa -ohjelma.

Työn alla

No result

Siihen liittyvä tehtävä

Oikeus- & sisäasiat

Muu asiaa liittyvä sisältö

No result