Tarvitaan Euroopan puolustusunioni

Hybridisodankäynnin, kyberhyökkäyksien, terrorismin uusien muotojen ja ydinaseiden leviämisen vuoksi Euroopalla on edessään suurin uhka sitten kylmän sodan. Euroopan on kasvettava aikuiseksi ja lakattava luottamasta Yhdysvaltoihin oman turvallisuutensa takaamisessa.

Me kannatamme Euroopan puolustusunionin luomista, koska yksittäiset maat eivät koskaan pysty yksinään takaamaan omaa turvallisuuttaan 2000-luvun uhkia vastaan.

Eurooppa tarvitsee enemmän puolustusyhteistyötä, tarvitsemme yhteistä vastausta uhkien torjumiseksi ulkorajoillamme ja tarvitsemme puolustusvalmiuksien vahvistamista. Meidän on käytettävä enemmän rahaa puolustukseen ja käytettävä sitä viisaammin. Se tarkoittaa investoimista tutkimukseen ja kehitykseen ja etenkin uuden teknologian mukana pysymistä.

Euroopan on luovuttava pehmeän voiman toimintamallista ja kyettävä ottamaan käyttöön uskottavat voimat oman turvallisuutensa takaamiseksi Naton ja EU:n rakenteissa.

Kyberhaasteeseen vastaaminen

Kyberhyökkäykset ovat Euroopan kohtaamista uhista merkittävimpiä. Niiden ihmisille, yrityksille ja viranomaisille aiheuttama turvallisuusriski kasvaa jatkuvasti. Yksi koordinoitu hyökkäys voisi tuhota maan talouden ja jopa sen demokratian. Kolmannet maat voivat jo nyt käyttää kyberterrorismia, kybersodankäyntiä ja massadisinformaatiota (valeuutisia) EU:n demokraattisten prosessien häiritsemiseen. EPP-ryhmä kannattaa ankaria seuraamuksia niille, jotka ovat todistetusti tehneet tällaisia hyökkäyksiä. Se kannattaa myös kaikkia EU:n jäsenvaltioiden toimenpiteitä, joilla ne voivat parantaa sietokykyään disinformaatiota vastaan ja tehostaa kyberturvallisuuttaan.

Kolmannet maat, kuten Venäjä, voivat hyökätä meitä vastaan myös uhkaamalla energiatoimituksiamme. EPP-ryhmän jäsenet ovat saaneet aikaan lain, jolla varmistetaan, että mitään maata ei jätetä yksin sellaisessa tilanteessa.