Kannanotto Välimerestä

14.07.2016

Kannanotto Välimerestä

Välimeren alueen vakaus merkitsee vakautta Euroopalle

EU:n yleinen strategia ja Euroopan naapuruuspolitiikan tarkistaminen tarjoavat ainutlaatuisen tilaisuuden tarkastella uudelleen EU:n Välimerta koskevaa politiikkaa. EPP-ryhmä on esittänyt, että strategiaan sisällytetään rajattu määrä painopisteitä. Välimeren alueen olisi oltava yksi sen tärkeimmistä painopisteistä, jossa keskitytään konfliktien ehkäisyyn ja eteläisen alueen haavoittuvuuden perimmäisten syiden käsittelyyn.

Ryhmämme on korostanut, että Euroopan on nähtävä Välimeren naapurivaltiot kumppaneina erilaisissa poliittisissa ja turvallisuutta käsittelevissä keskusteluissa. Turvallisuusasiat olisi palautettava EU:n uudistettuun Välimeren strategiaan entistä tehokkaammin ja johdonmukaisemmin. Sen lisäksi olisi kiinnitettävä enemmän huomiota entistä laajemman poliittisen ja taloudellisen yhdentymisen saavuttamiseen eteläisten kumppaniemme kanssa.

Sen ohella, että alueen vakauttaminen turvallisuusnäkökulmasta on Euroopan tärkein painopiste, myös Välimeren alueen taloudellisten ja inhimillisten voimavarojen hyödyntäminen on keino saavuttaa sekä Euroopan valtioita että niiden naapurivaltioita hyödyttävä kestävä rauha ja vauraus. Yhteisen etumme mukaista on tehdä työtä sellaisen dynaamisen ja vauraan Välimeren alueen luomiseksi, jossa vallitsee rauha, turvallisuus ja kestävä kasvu.

Tämän saavuttamiseksi tarvitaan erityisiä aloitteita ja toimia, joiden avulla voidaan rakentaa aito silta EU:n, sen naapurivaltioiden ja naapurivaltioiden naapureiden välille, myös Arabiliiton ja muiden alueellisten ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa. Ryhmän mielestä EU:n on pikaisesti vauhditettava toimiaan strategisen suunnitelman ja kumppanuuden luomiseksi Välimeren alueen kanssa, jotta voidaan ratkaista nykyiset kriisit ja toimia pitkän aikavälin yhteisten etujen mukaisesti.

1. EU:n maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka on kohdistettava Välimeren alueelle

Viimeaikainen pakolais- ja maahanmuuttokriisi on koetellut Euroopan unionia. Nykyiset yhteiset säännöt eivät toimi tarkoituksenmukaisesti, eikä niillä kyetä käsittelemään poikkeuksellisia olosuhteita. Nyt on selvää, että Euroopan on käsiteltävä ongelmaa yhdessä yhtenä rintamana.

Sen lisäksi, että EU:n jäsenvaltioiden on toimittava yhdessä entistä tehokkaammin ja entistä yhteisvastuullisemmin, on elintärkeää hyödyntää täysimääräisesti EU:n maahanmuutto- ja liikkuvuuspolitiikan ulkoista ulottuvuutta. Euro–Välimeri-politiikassa on käsiteltävä juuri näitä haasteita. EPP-ryhmä vaatii nollatoleranssiin perustuvien toimintalinjojen lujittamista salakuljettajien ja laittoman maahantulon järjestäjien osalta, muun muassa EUNAVFOR MEDin kaltaisten operaatioiden kautta, rajavalvonnan parantamista lähtö- ja kauttakulkumaissa sekä takaisinottosopimusten loppuunsaattamista ja vahvistamista EU:n ja Välimeren maiden sekä MENA-alueen ja Afrikan maiden välillä.

Ryhmä tukee Frontexin ja uuden Euroopan rajavartioviraston työtä ja kannustaa tekemään tiivistä yhteistyötä Euroopan rajavartioviraston ja jäsenvaltioiden kansallisten rannikkovartioviranomaisten sekä kolmansien maiden rannikkovartioviranomaisten kanssa sisällyttämällä siihen Libyan viranomaisille annettava erityistuki.

On laadittava EU:n yhteinen luettelo turvallisista lähtömaista. Keskeistä on myös varmistaa entistä parempi viestiyhteys kumppanimaiden kanssa ja selkeä tiedotus Euroopan viisumipolitiikasta, jotta laiton maahanmuutto olisi vähemmän houkuttelevaa.

2. Valtion rakentaminen ja demokratian vahvistaminen

Ryhmä katsoo, että demokratian vahvistamisen sekä vapaiden ja demokraattisten vaalien tukemisen on oltava keskeinen painopiste. EU:n on hyödynnettävä täysimääräisesti kehitystä koskevien ja demokratiaa tukevien poliittisten välineidensä tuomia mahdollisuuksia sekä kriisinhallintavalmiuksiaan uusien demokratioiden auttamiseksi. On välttämätöntä vakiinnuttaa oikeusvaltioperiaate ja edistää instituutioihin perustuvia luottamuksenrakennusprosesseja.

EU:n on tehtävä kaikkensa tukeakseen kansainvälisesti tunnustettua hallitusta Libyassa, sillä tämän ratkaisemattoman konfliktin aiheuttama epävakaus ja siitä johtuvat heijastusvaikutukset alueella muodostavat merkittävän uhan koko unionille. Libyan kansallisen sovinnon hallituksen yksimielinen tukeminen on yksi aluetta koskevista keskeisistä painopisteistä, sillä vakaa Libya ja omasta alueestaan ja toimeentulomahdollisuuksistaan vastaava kansa rauhoittaa aluetta.

EU:n toimielinten olisi tehtävä yhteistyötä, jotta voidaan vahvistaa yhteistyötä Välimeren kumppanien kanssa, edistää demokratisointia sekä varmistaa demokratian, oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien noudattaminen, kannustaa naisia osallistumaan vaaleihin ehdokkaina ja äänestäjinä sekä rohkaista heitä rauhanvälityspyrkimyksissä ja kauppaneuvotteluissa, rohkaista nuorten osallistumista poliittiseen elämään ja etenkin heidän osallistumistaan paikallisvaaleihin, kunnioittaa lehdistönvapautta ja kannustaa riippumatonta ja tutkivaa journalismia sekä vauhdittaa hajautettujen rakenteiden (kunnallisten, piirikuntien ja alueellisten) välistä yhteistyötä erityishankkeiden kehittämiseksi.

3. Terrorismi ja radikalisoituminen

Uskonnollinen radikalismi ja terroristiryhmien laajeneminen muodostavat todellisen vaaran Välimeren kaikilla rannoilla. Da'eshin äkillinen ja nopea nousu Libyassa on erittäin suuri huolenaihe, ja EU:n ja sen jäsenvaltioiden on keskitettävä voimansa auttaakseen terroristiryhmän nujertamisessa. Taistelujoukkojen lisäksi on kukistettava myös sen ideologia.

Näin ollen on tuotettava ja levitettävä aineistoa tämän toiminnan torjumiseksi. On keskityttävä etenkin nuoriin ja pyrittävä tarjoamaan heille tulevaisuudennäkymiä, joiden avulla terroristiryhmiin liittyminen ei tuntuisi heistä houkuttelevalta. Tämän mahdollistamiseksi unionin on autettava naapureitaan rakentamaan nuorille parempaa tulevaisuutta, johon he voivat uskoa ja jota voidaan parantaa työllisyyden ja vakauden kautta.

EU:n ja kansallisten viranomaisten on tehtävä täysipainoista yhteistyötä näiden tärkeiden asioiden käsittelemiseksi. EPP-ryhmä painottaa etenkin laittoman asekaupan ja muun sellaisen laittoman kaupan torjumista, joka mahdollistaa terroristiryhmien rahoittamisen. On ehkäistävä internetin ja sosiaalisen median kautta tapahtuvaa radikalisoitumista erityisesti nuorten keskuudessa ja autettava radikalisoitumisriskille altistuvien nuorten perheitä. Euroopan olisi vaihdettava radikalisoitumista käsittelevien ohjelmien parhaita käytäntöjä eteläisten kumppanien kanssa ja tiedustelutiedon mekanismeja koskevia parhaita käytäntöjä EU:n jäsenvaltioiden ja Välimeren kumppanien kanssa, jotta terroristiverkostoja voidaan torjua tehokkaasti.

Olisi toteutettava radikalisoitumista torjuvia ohjelmia propagandan ja vihapuheen ehkäisemiseksi. Lisäksi olisi toimittava yhdessä mielipidejohtajien, kuten uskonnollisten johtajien, kanssa terrorismin vastaisissa tiedotuskampanjoissa ja edistettävä vastapropagandaa, jossa korostetaan yhteistä perintöämme, arvojamme ja Välimeren alueen luonnetta radikalisoitumisen aiheuttaman pelon, epäluottamuksen ja tuhon torjumiseksi.

4. Poliittisten konfliktien ratkaisun tavoitteleminen, konfliktien torjuntaan panostaminen ja vakaiden kumppanien tukeminen alueella

EPP-ryhmä kehottaa Euroopan unionia, erityisesti Euroopan ulkosuhdehallintoa ja korkeaa edustajaa / varapuheenjohtajaa, toimimaan entistä aktiivisemmassa diplomaattisessa roolissa rauhanneuvotteluissa ja konfliktin ratkaisussa Lähi-idässä, myös Israelin ja Palestiinan konfliktissa, sekä tuomaan tasapainoa alueellisten ja maailmanlaajuisten toimijoiden välillä.

Lähi-idän rauhanprosessin on edelleen oltava aluetta koskeva tärkein painopiste siten, että Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin ratkaisemisella olisi myönteisiä ja välittömiä seurauksia muihin alueellisiin konflikteihin. Neuvotteluihin pohjautuva kahden valtion välinen ratkaisu on ainoa järkevä keino lopettaa konflikti niin, että se hyödyttää sekä israelilaisia että palestiinalaisia. Siirtokuntapolitiikka sekä viimeaikainen ennenäkemätön purkamisen suuntaus, joka koskee myös EU:n ja jäsenvaltioiden rahoittamia hankkeita, murentavat alueen vakautta ja näkymiä minkäänlaisista rauhanaloitteista.

On tehtävä selväksi, että poliittisia pyrkimyksiä on tehostettava, koska Euroopan kansalaisten ja veronmaksajien ei voida olettaa rahoittavan jälleenrakentamista rajattomasti.

EU:n Välimeren strategiassa on myös otettava huomioon yhteys muun Afrikan mantereen ja Arabian niemimaan kanssa ja pyrittävä ennakoimaan riskejä, mutta myös hyödyntämään etuja pitkällä aikavälillä.

5. Vapaakauppasopimusten ja taloudellisten mahdollisuuksien kehittäminen Välimeren alueella

Myös yhteisvastuu on välttämätöntä alueen vakauden ja talouskasvun kannalta. Euroopan on tuettava kaikkia pyrkimyksiä saavuttaa entistä tiiviimpi taloudellinen yhdentyminen eteläisen Välimeren maiden ja toisaalta Välimeren kummankin puolen maiden välillä ja asetettava tämä EU:n painopisteeksi. On ymmärrettävä, että taloudellisten mahdollisuuksien kehittämisellä Välimerellä alueella on myönteinen heijastusvaikutus kaikkiin muihinkin asioihin, jotka yhdistävät alueita.

EPP-ryhmä painottaa seuraavia asioita:

  • Valvotaan vapaakauppasopimuksia, jotta voidaan vahvistaa taloudellisia siteitä kyseisten maiden välillä ja kannustaa niiden nopeaa kehitystä yhteisten etujen pohjalta, etenkin parlamentaaristen sekakomiteoiden kautta ja ottamalla toimintaan mukaan kaikki asiaankuuluvat taloudelliset toimijat.
  • Suunnataan EU:n Välimerta koskevat aloitteet kohti alueen talouskasvuun tähtääviä merkittäviä strategisia hankkeita, kuten energia-, vesi- ja tietoliikennealan hankkeet ja liikenneinfrastruktuurihankkeet.
  • Tuetaan pk-yritysten taloudellista osallisuutta niiden toiminnassa Välimeren alueella helpottamalla niiden kansainvälistymispyrkimyksiä, sillä ne ovat alueen talouskasvun moottoreita.
  • Kannustetaan ja tuetaan liiketoiminta-aloitteita etenkin nuorten ja naisten keskuudessa, myös toimia, joilla varmistetaan aloittelevien yritysten rahoituksen saanti.
  • Kannustetaan edelleen yritysten välistä verkostoitumista perustamalla monenvälisiä kauppakamareita.
  • Otetaan huomioon, että taloudelliset mahdollisuudet ovat hyvin riippuvaisia turvallisuuden ja varmuuden varmistamisesta Välimeren alueella, etenkin matkailualalla.
  • Tehostetaan strategisen infrastruktuurin, kuten öljynjalostamoiden ja kauppareittien, turvallisuutta (terrorismin rahoittamiseen liittyvän ongelman yhteydessä).

6. Kohti uutta eurooppalaista naapuruuspolitiikkaa ja Välimeren unionin vahvistamista

Euroopan naapuruuspolitiikkaa tarkistetaan parhaillaan. Hyödyntämällä täysimääräisesti Välimeren unionia – Välimerta koskeva hallitustenvälinen aloite, joka syntyi Barcelonan prosessin alaisuudessa ja jossa Adrianmeren valtiot liitettiin Välimeren yhteistyöhön – tulevalla naapuruuspolitiikalla on kehitettävä vahva strateginen ohjelma, jonka tavoitteena on

  • tukea kumppaneita, jotka ryhtyvät tekemään demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksia edistäviä uudistuksia
  • edistää niiden osallistavaa taloudellista kehitystä ja kumppanuutta kansalaisyhteiskunnan kanssa hallitusten kanssa solmittujen suhteiden ohella
  • tukea taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä, kasvun ja työpaikkojen syntymistä, kaupan tehostamista ja tiiviimpää yhteistyötä muilla aloilla.

Tämä merkitsee sitä, että Euroopan naapuruuspolitiikalla on pyrittävä saamaan aikaan paljon enemmän, jotta voidaan saavuttaa vuonna 2010 Marseillen julkilausumalla asetettu tavoite edistää vakautta ja rauhaa koko Euro–Välimeri-alueella.

Euroopan naapuruuspolitiikan ja Välimeren unionin välinen strateginen yhteistyö, joka sisältää parlamentaarisen ulottuvuuden Välimeren unionin parlamentaarisen yleiskokouksen kautta, on välttämätöntä, mikäli Eurooppa haluaa vahvistaa asemaansa Välimeren alueella ja selvittää kaikki kriittiset ongelmansa.

7. Energiayhteistyö Välimeren alueen turvallisuuden ja hyvinvoinnin varmistamiseksi

EPP-ryhmä tunnustaa myös energia-alan yhteistyön strategisen ulottuvuuden merkityksen Välimeren alueella ja korostaa Euroopan naapuruuspolitiikan tarkistuksen tarjoamaa tilaisuutta

  • organisoida energiayhteistyötä strategisen yhteistyön kautta Välimeren kumppanien kanssa
  • ennakoida poliittisten kriisien vaikutuksia energia-alaan ja päinvastoin
  • varmistaa energiatarjonnan monipuolistamista, energian varastointia ja kuljetusta (etenkin aurinkoenergian kohdalla) koskeva yhteistyö tieteen sekä tutkimuksen ja kehityksen alalla.