EPP-ryhmän kannanotto kansainvälisestä kaupasta

19.02.2019

EPP-ryhmän kannanotto kansainvälisestä kaupasta

EU on vapaan ja oikeudenmukaisen maailmankaupan edelläkävijä. Tämän osoittavat lukuisat kauppakumppanuutemme ympäri maailmaa sekä vahva sitoutuminen Maailman kauppajärjestön (WTO) monenväliseen järjestelmään. Nykyisten haasteiden vuoksi EU:n on hyödynnettävä mahdollisuutta toimia aktiivisesti kumppaneiden kanssa kaikkialla maailmassa ja pyrittävä kunnianhimoiseen maailmanlaajuiseen kauppaa koskevaan toimintasuunnitelmaan. Kauppapolitiikka on merkittävä pilari, jolla täydennetään ulkopolitiikkaa sekä sisäistä ja ulkoista turvallisuutta, edistetään maailmanlaajuista kehitystä ja heijastetaan eurooppalaisia arvoja maailmanlaajuisella näyttämöllä, vahvistetaan unionin strategisia kumppanuuksia sekä autetaan luomaan uusia liittoumia.

Haluamme muovata globalisaatiota ja ottaa kansalaiset mukaan

Globalisaatio ja avoimet markkinat ovat merkittävästi nostaneet elintasoa ja vähentäneet köyhyyttä EU:ssa ja muualla maailmassa. Osallistumme jatkuvasti EU:n kauppapolitiikan muovaamiseen tavoitteena jakaa globalisaation hyödyt entistä tasapuolisemmin. Nykyisissä maailmanlaajuisissa arvoketjuissa tuontia ja vientiä harjoittavat eurooppalaiset yritykset luovat kilpailukykyä, uusia työpaikkoja ja kasvua sekä tarjoavat kuluttajille enemmän valinnanvaraa ja edullisia hintoja täyttäen samalla kansalaisten tarpeet. Koska olemme sitoutuneet vapaaseen, sääntöihin ja arvoihin perustuvaan kauppaan, haluamme säilyttää yhdenvertaiset toimintamahdollisuudet, turvata ja edistää EU:n korkeita standardeja kansainvälisen kaupan muovaamiseksi sekä edistää perustavaa laatua olevia demokratian ja ihmisoikeuksien periaatteita vastavuoroisuuden ja vastavuoroisen hyödyn hengessä. Kilpailukyvyn ja viennin maailmanlaajuinen edistäminen on ratkaisevan tärkeää uusien työpaikkojen varmistamiseksi. EU:n kauppasopimuksiin on sisällytettävä työpaikkoja, kasvua ja innovointia lisääviä tehokkaita pieniä ja keskisuuria yrityksiä (pk-yritykset) koskevia määräyksiä, sillä niiden osuus unionin viennistä on 30 prosenttia. Samanaikaisesti haluamme aina varmistaa julkisten palvelujen ja muiden palvelujen suojelun sekä audiovisuaalipalvelujen jättämisen vapauttamisen ulkopuolelle. Pyydämme kaikkia sidosryhmiä kehittämään unionin kauppapolitiikkaa varten parempia viestintästrategioita kansalaisten osallistamiseksi. Haluamme läpinäkyvyyttä ja avoimuutta neuvottelujen kaikissa vaiheissa, mutta kannatamme tarvittaessa luottamuksellisuutta parhaan neuvottelutuloksen aikaansaamiseksi.

Kauppapolitiikka on tärkeää unionin kilpailukyvyn kannalta. Tämän osalta Singaporen vapaakauppasopimusta koskeva EU:n tuomioistuimen lausunto vahvisti Euroopan parlamentin demokraattisesti hyväksyttyä asemaa ja selvensi EU:n valtuuksia yleisesti. Ryhmämme on tyytyväinen neuvoston ehdotukseen kauppasopimusten tulevasta yleisestä rakenteesta. Kehotamme kunnioittamaan unionin ja sen jäsenvaltioiden toimivallan jakoa täysin siinä yhteydessä, kun komissio esittää valmiit sopimukset allekirjoitettaviksi ja tehtäviksi ja kun neuvosto päättää tulevien sopimusten allekirjoittamisesta ja tekemisestä.

Haluamme arvoihin perustuvaa kauppapolitiikkaa ja kestävän kehityksen edistämistä

Haluamme vastuullista, arvoihin ja sääntöihin perustuvaa kauppapolitiikkaa. Sitä ei kuitenkaan pitäisi rasittaa liikaa tekijöillä, jotka eivät suoraan liity kansainväliseen kauppaan. EU:n kidutuksen vastaisen asetuksen onnistunut tarkistaminen, EU:n uusi konfliktimineraaleja koskeva asetus sekä edelleen käynnissä oleva kaksikäyttötuotteiden vientiä koskevasta valvonnasta annetun asetuksen uudelleenlaatiminen edistävät ihmisoikeuksien vahvistamista ja parantamista paikan päällä samalla kun vältetään EU:n yrityksiin kohdistuvaa byrokratiaa.

Haluamme edistää kestävää kehitystä neuvottelemalla talouskumppanuussopimuksia, joissa yhdistyvät sekä eurooppalaiset että Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren alueen edut, joilla tuetaan kehitystä edistämällä alueellista yhdentymistä, luodaan mahdollisuuksia kauppaan ja investointeihin, parannetaan taloushallintoa ja vähennetään köyhyyttä. Olemme vakuuttuneita siitä, että ”Kaikki paitsi aseet”, yleinen tullietuusjärjestelmä (GSP) ja GSP+-menettely ovat hyviä työkaluja, joilla tuetaan kehitystä ja talouskasvua. EPP-ryhmä on tyytyväinen ehdotuksiin EU:n ja Afrikan kumppanuuden vahvistamisesta pitkällä aikavälillä kattavan maanosien välisen vapaakauppasopimuksen avulla. Kannatamme suunnitelmia lisätä tätä koskevien hankkeiden saatavilla olevaa rahoitusta seuraavassa monivuotisessa rahoituskehyksessä EU:n kanssa tehtävän kaupan lisäämiseksi sekä mahdollisuuksien hyödyntämiseksi täysimääräisesti samalla kun edistetään julkisia ja yksityisiä investointeja, uusia työpaikkoja ja koulutusta.

EU:n vapaakauppasopimusten kauppaa ja kestävää kehitystä koskevat luvut ovat sopiva ja tehokas väline edistää työvoiman suojelua ja ympäristönsuojelua koskevia kansainvälisiä normeja sekä ihmisoikeuksia ja hyvää hallintotapaa koskevia periaatteita osallistamalla tiiviisti kansalaisyhteiskuntaa vuoropuhelun ja yhteistyön pohjalta. Nykyiset kauppaa ja kestävää kehitystä koskevat määräykset ovat sitovia ja laaja-alaisia. Niillä vahvistetaan monenvälistä järjestelmää ja niihin sovelletaan erityistä vastavuoroisesti tunnustettua riitojenratkaisumekanismia. Suhtaudumme myönteisesti komission epäviralliseen asiakirjaan, jolla lisätään EU:n kauppaa ja kestävää kehitystä koskevien lukujen täytäntöönpanon ja valvonnan vaikuttavuutta.

Kannatamme monenvälistä lähestymistapaa mutta tuemme vapaakauppasopimusneuvotteluja

EPP-ryhmän mielestä monenvälinen kauppajärjestelmä, jota WTO edustaa, on edelleen ylivoimaisesti paras kehys vapaan ja oikeudenmukaisen kaupan saavuttamiseksi maailmanlaajuisesti ja oikeusvaltioperiaatetta noudattaen. Vapaakauppasopimukset ovat toissijainen, vaikkakin tarpeellinen, vaihtoehto. Odotamme, että WTO:n ohjelmaa edistetään täysimääräisesti ja että samalla säilytetään tiukat eurooppalaiset standardimme kaikilla aloilla. EU:n tuottajien edut, myös syrjäisimmillä alueilla, sekä EU:n merentakaisten maiden ja alueiden edut on otettava riittävän hyvin huomioon. Olemme edelleen vahvasti sitoutuneita sitovaan riitojenratkaisumekanismiin sekä riippumattomaan pysyvään valituselimeen, jotka ovat WTO:n asianmukaisen toiminnan kannalta välttämättömiä. Tämän vuoksi olemme huolissamme WTO:n valituselimen nimityksiä koskevasta ongelmasta ja kehotamme kansainvälisiä kumppaneitamme jatkamaan uusien tuomareiden nimittämistä valituselimeen. Samalla olemme valmiita jatkamaan keskustelua WTO:n toiminnan parantamisesta kansainvälisten kumppaniemme kanssa. Tämän vuoksi katsomme, että EU:n ja Yhdysvaltojen hiljattain tekemä poliittinen sopimus kauppasuhteista on hyvä perusta tiiviille yhteistyölle samanmielisten kumppanien kanssa WTO:n uudistamiseksi sekä sopimattomiin kaupallisiin käytäntöihin puuttumiseksi. Tuemme komissiota, joka ehdottaa laaja-alaista lähestymistapaa WTO:n toiminnan nykyaikaistamiseksi ja vahvistamiseksi ratkaisevilla aloilla, myös uusia sääntöjä nykyisiin haasteisiin, kuten teollisuustukiin, teollis- ja tekijänoikeuksiin ja pakollisiin teknologiansiirtoihin, vastaamiseksi sekä uutta lähestymistapaa kehitykseen.

Haluamme esittää uuden vision vahvoista transatlanttisista siteistämme

Yhdysvallat on EU:n tärkein strateginen kumppani. Jaamme yhteiset arvot ja meillä on maailman yhdennetyimmät taloussuhteet. Kansainvälisen järjestelmän meneillään oleva muutos ja nykyiset haasteet korostavat entisestään transatlanttisen suhteen merkitystä rauhan, turvallisuuden ja vakauden takaamiseksi. Transatlanttista kauppa- ja investointikumppanuutta (TTIP) koskevien neuvottelujen päätyttyä tuloksettomina haluamme tarjota uutta pontta kumppanuudellemme muovataksemme yhdessä 2000-lukua sekä tutkia mahdollisuuksia käynnistää kauppaneuvottelut uudelleen, kun edellytykset ovat oikeat. Katsomme tämän vuoksi, että puheenjohtaja Junckerin ja presidentti Trumpin 25. heinäkuuta 2018 tekemä poliittinen sopimus, joka esitetään yhteisessä julkilausumassa ja jonka täytäntöönpanosta vastaa toimeenpaneva työryhmä, voi viitoittaa tietä uudelle yhteistyöprosessille ja neuvottelujen aloittamiselle teollisuustuotteiden nollatariffeista ja vaatimustenmukaisuuden arvioinnista, joista on ilmeistä hyötyä molemmille osapuolille. Olemme myös huolestuneita keskeisten alojen globaalista ylikapasiteetista pyrittäessä varmistamaan kansainvälisen kauppajärjestelmän toiminta, innovointi ja kestävä kasvu. Tämän vuoksi on ratkaisevan tärkeää, että EU ja Yhdysvallat jatkavat yhteistyötään ja vahvistavat sitä useilla foorumeilla, myös maailmanlaajuisella foorumilla, yhteisen perustan määrittämiseksi molempia osapuolia kiinnostavissa kauppakysymyksissä sekä transatlanttisiin suhteisiin kohdistuvien kielteisen vaikutusten välttämiseksi tulevaisuudessa. Katsomme, että Yhdysvaltojen hallinnon yleisesti asettamat tuontitullit teräkselle ja alumiinille eivät ole oikea tapa korjata ylikapasiteettiin liittyviä ongelmia. Tuemme voimakkaasti komissiota sen varmistamisessa, että EU:n edut suojataan täysimääräisesti, myös kaikkien muiden protektionististen toimien osalta. Tällaisia ovat esimerkiksi yhteisen maatalouspolitiikan kyseenalaistaminen sekä ajoneuvoalan mahdollisia tulleja koskeva käynnissä oleva tutkinta. Poliittisen sopimuksen osalta kehotamme molempia osapuolia etsimään ratkaisua tullikysymykseen sekä pidättymään uusien tullien asettamisesta.

Tuemme kauppasuhteiden syventämistä itäisten kumppanimaiden kanssa

Olemme tietoisia siitä, että on tärkeää luoda vakaa, demokraattinen ja vauras naapurialue Itä-Euroopassa, ja kannatamme sellaisten pitkälle menevien ja laaja-alaisten vapaakauppasopimusten tekemistä, joilla tarjotaan halukkaille itäisen kumppanuuden maille kehys kauppasuhteiden nykyaikaistamiselle ja taloudelliselle kehitykselle. Olemme tyytyväisiä houkuttelevaan EaP+-malliin assosioituneille maille, jotka ovat edistyneet merkittävästi assosiaatiosopimukseen tai pitkälle menevään ja laaja-alaiseen vapaakauppasopimukseen liittyvien uudistusten täytäntöönpanossa, koska ne ovat ratkaisevan tärkeitä kauppavaihdon kehittämiseksi EU:n kanssa. Peräänkuulutamme Georgian, Moldovan sekä EU:n ja Ukrainan välisten assosiaatiosopimusten, erityisesti niiden kauppaa koskevien pilarien ripeää ja kokonaisvaltaista täytäntöönpanoa. Toivomme tämän osalta nopeaa ratkaisua EU:n ja Ukrainan pitkälle menevän ja laaja-alaisen vapaakauppasopimuksen avoimiin kysymyksiin ja kehotamme pikaiseen täytäntöönpanoon.

Haluamme syventää EU:n kauppaneuvotteluja Välimeren maiden kanssa

Euroopan unionin ja Välimeren maiden väliseen kauppaan liittyy paljon mahdollisuuksia. Kannatamme pitkälle menevää ja laaja-alaista vapaakauppasopimusta koskevien neuvottelujen aloittamista tiettyjen Välimeren alueen maiden kanssa sekä jatkuvia keskusteluja, joissa käsitellään tullien ulkopuolisten sekä teknisten esteiden poistamista ja kiinnitetään erityistä huomiota EU:n normeihin ja arkoihin tuotteisiin (kuten maataloustuotteisiin).

Olemme tyytyväisiä EU:n ja Kanadan välisen talous- ja kauppasopimuksen ratifiointiin

Katsomme, että EU:n ja Kanadan välisen talous- ja kauppasopimuksen ratifiointi ja sen määräysten väliaikainen voimaantulo on tuorein esimerkki win-win-kauppasopimuksesta ja toimii mallina tuleville sopimuksille. Lisääntyvän protektionismin aikoina sopimuksen ratifiointi lähettää maailmalle selkeän viestin, että olemme sitoutuneet sääntöihin perustuvaan avoimeen kauppaan ja että muovaamme globalisaatiota omilla säännöillämme ja standardeillamme. Sopimuksella vahvistetaan EU:n transatlanttisia suhteita pitkäaikaiseen liittolaiseen, Kanadaan.

Tuemme aktiivisempaa ja ajankohtaisempaa kauppapolitiikkaa Latinalaisen Amerikan ja Karibian maiden kanssa

Kauppasuhteet Latinalaisen Amerikan ja Karibian kumppanimaiden kanssa on vihdoin nostettu etusijalle EU:ssa, mistä osoituksena on alueellisten sopimusten verkosto. Olemme tyytyväisiä Keski-Amerikan assosiaatiosopimuksen kauppaa koskevan pilarin voimaantuloon sekä Kolumbian ja Perun kanssa tehdyn kauppasopimuksen väliaikaiseen soveltamiseen. Ecuador liitettiin sopimukseen kolmanneksi kumppanimaaksi tammikuussa 2017. Pidämme 14:n Karibian maan kanssa tehtyjen talouskumppanuussopimusten voimaantuloa merkittävänä askeleena alueellisen yhdentymisen säilyttämisessä ja edistämisessä. Kehotamme saattamaan pikaisesti päätökseen neuvottelut Chilen kanssa tehdyn assosiaatiosopimuksen nykyaikaistamisesta. Olemme tyytyväisiä EU:n Meksikon kanssa tekemän sopimuksen kattavaa päivittämistä koskeneiden neuvottelujen loppuun saattamiseen. Mercosur-maiden kanssa tehtävä laaja-alainen ja tasapainoinen sopimus, jossa kiinnitetään erityistä huomiota EU:n herkimpien tuotteiden (kuten tietyt maataloustuotteet) tullikohteluun ja kiintiöihin sekä kyseisten alojen yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin, voisi toimia erittäin voimakkaana kannustimena molemmilla alueilla. Tasapainoisen sopimuksen aikaansaaminen auttaisi myös poistamaan nykyisiä liiallisia kaupan esteitä, erityisesti korkeita tulleja, monimutkaisia tuontisääntöjä sekä tukia alueella. Olemme vakuuttuneita siitä, että on suuria mahdollisuuksia luoda WTO:n sääntöjen mukaiseen alueellisuusmalliin perustuva täysimääräinen Euroopan ja Latinalaisen Amerikan alueiden välinen kumppanuus.

Haluamme tasapuoliset toimintaedellytykset Kiinan kanssa

Kiina on yksi maailman suurimmista talouksista. Maan valtava sisäinen kehitys tarjoaa tärkeitä mahdollisuuksia EU:n viejille ja sijoittajille. EU on Kiinan suurin kauppakumppani, mutta EU:lle Kiina on vasta toiseksi suurin Yhdysvaltojen jälkeen. EU:n ja Kiinan välisen tavarakaupan volyymi on kasvanut voimakkaasti viime vuosina, ja EU:n vienti on lisääntynyt nopeasti. EU kärsii silti jatkuvasti merkittävästä kauppavajeesta. Tämä johtuu osittain perusteettomista tullien ulkopuolisista toimenpiteistä sekä teknisistä esteistä ja vastavuoroisuuden puuttumisesta. Nämä ongelmat on poistettava asteittain, jotta voidaan varmistaa taloudellisen kumppanuuden kestävyys. Niin kauan kuin epäterveet kaupan käytännöt jatkuvat, vaadimme EU:n kaupan suojatoimien sekä uuden polkumyynnin vastaisen menetelmän jatkuvaa ja tiukkaa soveltamista. EU on kuitenkin sitoutunut avaamaan kauppasuhteita Kiinan kanssa tasapuolisin ehdoin ja noudattaen täysimääräisesti WTO:n velvoitteita.

Sillä välin tuemme ja tarkkailemme parhaillaan käytäviä neuvotteluja EU:n ja Kiinan välisestä kattavasta investointisopimuksesta, jonka tarkoituksena on luoda pitkän aikavälin markkinoillepääsyä varten vakaampi oikeudellinen kehys. Tässä yhteydessä katsomme edelleen ensisijaiseksi edistää vastavuoroisuutta, luoda tasapuoliset toimintaedellytykset ja hallita liikakapasiteettia sekä yritysten ja sijoittajien syrjimätöntä kohtelua. Näiden keskustelujen edistyminen ja muiden perusteettomien ja WTO:n sääntöjen vastaisten tullien ja tullien ulkopuolisen esteiden asteittainen poistaminen on voimakas viesti Kiinan tulevasta asemasta maailmantaloudessa. Toivomme enemmän avoimuutta ja hyvää hallintoa Kiinan uutta silkkitietä koskevalle aloitteelle ja olemme tyytyväisiä EU:n ja Kiinan yhteyskehyksen perustamiseen. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että EU puhuu yhdellä äänellä suhteissaan Kiinaan ja että mahdolliset kahdenväliset hankkeet ovat yhteisen eurooppalaisen lähestymistavan mukaisia.

Kannatamme neuvottelujen käynnistämistä kahdenvälisestä investointisopimuksesta Taiwanin kanssa, ja kehotamme komissiota saattamaan päätökseen valmistelutyöt, jotta neuvottelut voidaan aloittaa virallisesti mahdollisimman pian.

Kannatamme EU:n uutta Keski-Aasian strategiaa

Olemme tyytyväisiä Keski-Aasian maiden edistymiseen EU:n kanssa tehdyissä kumppanuussopimuksissa, sillä niistä on tullut merkittäviä kumppaneita. Painotamme, että on tärkeää saada aikaan uutta strategiaa koskeva ehdotus vuoden 2019 loppuun mennessä EU:n globaalistrategian mukaisesti.

Olemme tyytyväisiä EU:n ja Japanin välisen talouskumppanuussopimuksen ratifiointiin

EU:n ja Japanin välisen talouskumppanuussopimuksen ratifiointi on merkittävä virstanpylväs, ja sillä on suuri geopoliittinen merkitys, kun pyritään saamaan aikaan suurin EU:n koskaan neuvottelema kahdenvälinen kauppasopimus. Kyseessä on 600 miljoonan ihmisen talousalue, jonka arvo on yli 30 prosenttia maailmanlaajuisesta BKT:stä. Talouskumppanuussopimus tarjoaa valtavia markkinamahdollisuuksia molemmin puolin, sillä vahvistetaan yhteistyötä monilla aloilla, vahvistetaan yhteinen sitoutuminen kestävään kehitykseen ja se sisältää ensimmäistä kertaa erityisen sitoumuksen Pariisin ilmastosopimukseen. Kannatamme komission jatkuvia neuvotteluja investointisuojanormeista sekä päätöslauselmaa investointisuojasta. EPP-ryhmä katsoo, että laaja-alainen ja kunnianhimoinen talouskumppanuussopimus Japanin kanssa tarjoaa eurooppalaisille yrityksille ja kansalaisille parhaan mahdollisuuden hyödyntää kaikkia Japanin-suhteidemme etuja.

Haluamme ennakoivan strategian Tyynenmeren alueelle (esim. ASEAN-maat)

EPP-ryhmä tukee ennakoivaa strategiaa, jotta voidaan neuvotella ja soveltaa täysimääräisesti kahdenvälisiä sopimuksia ASEAN-maiden sekä Australian ja Uuden-Seelannin kanssa, edistää eurooppalaisten yritysten pääsyä markkinoille ja poistaa tullien ulkopuolisia esteitä. EPP-ryhmä katsoo, että Singaporen ja Vietnamin vapaakauppa- ja investointisopimuksilla on täydet mahdollisuudet vahvistaa kauppavaihtoa näiden kahden ASEAN-maan kanssa, millä olisi myönteisiä vaikutuksia kasvuun ja työllisyyteen sekä molempien maiden turvalliseen investointiympäristöön. Olemme tyytyväisiä hiljattain alkaneisiin neuvotteluihin Australian ja Uuden-Seelannin kanssa kattavan ja tasapainoisen kauppasopimuksen saattamiseksi pikaisesti päätökseen. Kannatamme nykyisiä neuvotteluja Indonesian, Thaimaan, Malesian ja Filippiinien kanssa sekä alueidenvälisen vapaakauppasopimuksen aikaansaamista seuraavien viiden vuoden kuluessa.

Haluamme muovata EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan tulevia kauppasuhteita

Yhdistynyt kuningaskunta on jatkossakin EU:n merkittävä kumppani yhteisten arvojemme ja historiamme, myös Yhdistyneen kuningaskunnan yli 40-vuotisen EU-jäsenyyden ansiosta. Kattava kehys tuleville suhteille onkin kaikkien osapuolten edun mukainen, jotta varmistetaan, että molemmat markkinat säilyvät mahdollisimman yhdentyneinä. Katsomme, että Yhdistyneen kuningaskunnan jäsenyys sisämarkkinoilla ja tulliliitossa olisi sekä Yhdistyneelle kuningaskunnalle että EU:n jäsenvaltioille paras ratkaisu. Se olisi myös ainoa ratkaisu, jolla voidaan taata kauppavirtojen jatkuva kitkattomuus ja säilyttää täysimääräisesti taloussuhteidemme hyödyt. EU:n olisi edelleen vaalittava ja tuettava suhdettaan Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Tällä varmistetaan, että keskinäisiin kauppavirtoihin kohdistuu mahdollisimman vähän häiriöitä. Euroopan parlamentti on otettava täysimääräisesti mukaan EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan tulevia kauppasuhteita koskevaan neuvotteluprosessiin, ja parlamentin olisi viime kädessä hyväksyttävä mahdolliset kauppasopimukset.

Vaadimme vahvaa investointisuojaa

Kannatamme EU:n uutta lähestymistapaa investointisuojaan, joka parantaa EU:n jäsenvaltioiden yli 1 400:ssa nykyisessä kahdenvälisessä investointisopimuksessa soveltamia yksilöllisiä lähestymistapoja. Vaikka toimivalta on siirretty Lissabonin sopimuksella jäsenvaltioilta EU:lle, kahdenväliset investointisopimukset ovat edelleen menestyksekkäitä välineitä, joilla suojataan EU:n sijoittajia ja näiden investointeja sopimattomilta käytännöiltä ulkomailla siihen saakka, kunnes ne korvataan EU:n tasolla tehdyillä sopimuksilla. On olennaisen tärkeää, että EU:n lähestymistavassa yhdistyvät sijoittajien ja näiden investointien vahva ja tehokas suoja sekä poliittisen liikkumavaran säilyttäminen muilla aloilla, kuten esimerkiksi kuluttajansuojaa, ympäristö- ja sosiaalipolitiikkaa koskevia kysymyksiä sekä parlamentin oikeuksien käyttämistä koskevien nykyisten ja tulevien lainsäädäntönormien osalta. Tehokas ja entistä parempi investointisuoja voisi kuulua EU:n vapaakauppasopimuksiin tai erillisiin investointisopimuksiin, ja sen yhteydessä olisi kunnioitettava valtion sääntelyoikeutta ja turvattava se. Oikeuspaikkakeinottelun olisi oltava mahdotonta. Pitkän aikavälin tavoitteena on oltava riippumaton kansainvälinen tuomioistuin. Olemme tämän vuoksi tyytyväisiä neuvoston valtuutukseen investointiriitojen ratkaisemiseen tarkoitetun monenvälisen investointituomioistuimen perustamiseksi, ja kehotamme komissiota jatkamaan pyrkimyksiään saada mahdollisimman pian kolmannet maat mukaan tämän tuomioistuimen perustamiseen.

Kannatamme vahvasti Euroopan unioniin tulevien ulkomaisten suorien sijoitusten seurantaan tarkoitettujen puitteiden perustamista. Kaikilla G7-mailla ja useimmilla EU:n kumppanimailla on jo ulkomaisten strategisten sijoitusten seurantamekanismit turvallisuuden ja yleisen järjestyksen alalla. Kannatamme tämän vuoksi vastaavanlaisen välineen käyttöönottoa EU:n tasolla yhteistyön edistämiseksi sekä ulkomaisten investointien seuraamiseksi ja mahdollisesti rajoittamiseksi näillä strategisilla aloilla.

Vaadimme tehokkaita kaupan suojatoimia ja avoimia markkinoita

Kaupan vapauttaminen edellyttää edelleen kykyä ehkäistä epäterveitä kaupan käytäntöjä markkinoillamme sekä nopeaa reagointia niihin eurooppalaisten yritysten ja kansalaisten edun vuoksi. Tämän vuoksi kannatamme erilaisten mekanismien, kuten polkumyynnin ja tukien vastaisten lausekkeiden sekä suojatoimia koskevien lausekkeiden käyttöä, kun tarvittavat oikeudelliset vaatimukset täyttyvät. Katsomme, että viimeaikaiset kaupan suojatoimien vahvistukset, joita on myös nopeutettu ja helpotettu pk-yritysten osalta, ovat keskeinen osa EU:n kauppastrategiaa. Lisäksi erityisesti pk-yritysten entistä avoimempi, syrjimätön ja myönteinen vastavuoroinen pääsy ulkomaisille hankintamarkkinoille on EU:n kauppapolitiikan olennainen osatekijä.