Kokoomusmepit: Stubb on unelmaehdokas komission johtoon

02.10.2018 14:00

Kokoomusmepit: Stubb on unelmaehdokas komission johtoon

Tärkeä huomio
Tässä esitetyt mielipiteet ovat ovat kansallisten delegaatioiden näkökantoja, eivätkä aina edusta koko ryhmän mielipiteitä
Video picture

Vankka poliittinen kokemus, vahva arvopohja sekä uuden sukupolven johtajuustaidot nostavat Alex Stubbin unelmaehdokkaaksi komission johtoon, sanovat Kokoomusmepit Sirpa Pietikäinen, Henna Virkkunen ja Petri Sarvamaa

”On tärkeää, että Euroopan tulevaisuutta ratkaistaessa on mukana vahvasti pohjoismainen ja kokoomuslainen näkemys oikeusvaltioperiaatteesta, demokratiasta, perusoikeuksista ja vahvasta hyvinvointiyhteiskunnasta. Puolueen linjalle on suorastaan välttämätöntä, että Alex Stubb on mukana tavoittelemassa EPP:n kärkiehdokkuutta”, arvioi Sirpa Pietikäinen.

”On todella upeaa saada Alex mukaan kärkiehdokaskisaan. Hän edustaa uuden sukupolven eurooppalaista johtajaa ja nostaa keskustelun aivan uudelle tasolle”, iloitsee Henna Virkkunen.

Virkkunen muistuttaa, että ”Alexilla on paitsi vankka kokemus ja kestävät arvot, myös ennen kaikkea sellainen tahto viedä Euroopan unionia eteenpäin, jota nyt tarvitaan. Teknologian murros, kansainvälinen kauppa, ilmastonmuutos, turvallisuus, maahanmuutto - näissä asioissa Euroopan on otettava vahvaa globaalia johtajuutta.”

Petri Sarvamaan mukaan Alex Stubb täyttää kaikki komission puheenjohtajalta vaadittavat kriteerit.

”Yhteensä 15 vuoden kokemus Romano Prodin kabinetista komissiosta, Euroopan parlamentista sekä pää-, ulko- ja valtiovarainministerikokemus Suomesta yhdistettynä Alexin energiaan tekevät hänestä unelmaehdokkaan", sanoo Sarvamaa.   

Tiedoksi toimittajille 

EPP-ryhmä on Euroopan parlamentin suurin poliittinen ryhmä, jolla on 219 jäsentä 28 jäsenmaasta

Muu asiaa liittyvä sisältö