Suomi pitää paikkansa EU:n tilintarkastustuomioistuimessa

17.12.2013 8:25

Suomi pitää paikkansa EU:n tilintarkastustuomioistuimessa

Tärkeä huomio

Tässä esitetyt mielipiteet ovat ovat kansallisten delegaatioiden näkökantoja, eivätkä aina edusta koko ryhmän mielipiteitä

Video  picture

Euroopan parlamentin talousarvion valvontavaliokunta on päättänyt tiukassa äänestyksessä säilyttää EU:n tilintarkastustuomioistuimen jäsenmäärän ennallaan. Maanantai-iltana Brysselissä käydyssä äänestyksessä esitettiin, että jäsenvaltioiden määrä vähennettäisiin puoleen nykyisestä. Äänet jakautuivat tasan 11-11, mutta tasatuloksessa esitys kaatui.

”Ryhmämme päätti esityksestäni äänestää näitä vähentämisvaatimuksia vastaan. Perustelin kantaani sillä, että parlamentin ei kannata aloittaa jäsenmaiden kanssa kiistaa edustuksesta tilintarkastustuomioistuimessa, koska kyseessä on perussopimukseen kirjattu asia”, kertoo europarlamentaarikko Petri Sarvamaa (kok/EPP).

Sarvamaan mukaan EPP-ryhmä päätyi kannattamaan hänen linjaansa myös siksi, että tilintarkastustuomioistuin tarjoaa nykyisellään suoran tiedonsaantimahdollisuuden jäsenvaltioille.

Sarvamaa on EPP-ryhmän varapuheenjohtaja talousarvion valvontavaliokunnassa. Suomen edustaja Luxemburgissa toimivassa tilintarkastustuomioistuimessa on Ville Itälä.

Muu asiaa liittyvä sisältö