Henna Virkkunen: Nord Stream 2 -hankkeen pysäyttäminen on realistista

08.02.2021 9:58

Henna Virkkunen: Nord Stream 2 -hankkeen pysäyttäminen on realistista

Tärkeä huomio
Tässä esitetyt mielipiteet ovat ovat kansallisten delegaatioiden näkökantoja, eivätkä aina edusta koko ryhmän mielipiteitä
Gas pipe

Europarlamentaarikko Henna Virkkusen (kok.) mukaan Venäjältä Saksaan suuntautuva Nord Stream 2 -kaasuputki on ajautumassa vastatuuleen Euroopassa. Hän muistuttaa vastustaneensa hanketta jo vuosia ja Euroopan parlamenttikin vuodesta 2016 lähtien.

Vladimir Putinin häikäilemättömät toimet ovat saaneet monet putkea tukeneet tahot kyseenalaistamaan oman kantansa. Pitkään on näyttänyt, että hanke etenee vääjäämättömästi maaliin asti, mutta vastatuuli on nyt kiihtynyt nopeasti. Mielestäni putken pysäyttäminen on edelleen realistista, vaikka se onkin jo lähes valmis”, Virkkunen sanoo.

Parlamentin suurimman ryhmän EPP:n pohjoismaiden ja Baltian europarlamentaarikot vaativat 5.2. yhteiskirjoituksessaan Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeen keskeyttämistä.

”Toivon, että Saksan johto vielä tarkastelee kantansa hankkeeseen uudelleen. Minusta koko putki on syytä jättää avaamatta, mutta vähintään aikalisän ottaminen on nykyisessä tilanteessa täysin välttämätöntä. Saman toiveen on esittänyt myös Ranska, mutta päätös on viime kädessä Saksan”, Virkkunen kertaa.

Kritiikki putkea kohtaan on Virkkusen mukaan vahvistunut myös Saksassa.

”Saksan vihreät, joka on gallupeissa maan toiseksi suurin puolue, vastustaa putkea. Myös europarlamentissa EPP-ryhmää johtava saksalaismeppi Manfred Weber sekä Saksan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Norbert Röttgen ovat arvioineet hanketta kriittisesti. Molemmat edustavat Angela Merkelin kanssa samaa puolueperhettä”, Virkkunen luettelee.

Virkkusen mukaan Suomi ei kuitenkaan voi paeta asiassa Saksan selän taakse.

”Olemme antaneet putkelle ympäristöluvan talousvesillemme, mikä on mielestäni ollut ulko- ja turvallisuuspoliittisesti lyhytnäköistä”, Virkkunen arvioi.

Euroopan parlamentin energiavaliokunnassa istuvan Virkkusen mukaan putken pysäyttäminen on ulko- ja turvallisuuspoliittisen arvion lisäksi perusteltua myös EU:n energiapolitiikan näkökulmasta.

”Nord Stream 2 -hanke toimii suoraan vastoin EU:n strategista tavoitetta vähentää riippuvuutta yksittäisistä energian toimittajamaista. Putki lisää EU:n riippuvuutta Venäjän kaasutoimituksista ja uhkaa EU:n sisämarkkinoita. Se on kaikin puolin huono myös energiapolitiikan näkökulmasta.”

Tiedoksi toimittajille 

EPP-ryhmä on Euroopan parlamentin suurin poliittinen ryhmä, jolla on 187 jäsentä kaikista jäsenmaista

Muu asiaa liittyvä sisältö