Virkkunen: Fideszin lähtö EPP-ryhmästä on pitkän työn tulos

03.03.2021 12:36

Virkkunen: Fideszin lähtö EPP-ryhmästä on pitkän työn tulos

Tärkeä huomio
Tässä esitetyt mielipiteet ovat ovat kansallisten delegaatioiden näkökantoja, eivätkä aina edusta koko ryhmän mielipiteitä
Rule of law

Europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) pitää tervetulleena Unkarin valtapuolueen Fideszin päätöstä lähteä EPP-ryhmästä Euroopan parlamentissa. Kokoomus ja sen europarlamentaarikot ovat työskennelleet pitkään päätöksen eteen.

Virkkusen mukaan Fideszin päätös jättää ryhmä ei ollut vapaaehtoinen, vaikka puolue kotiyleisölleen niin väittää.

”Tänään suurella enemmistöllä hyväksytyt EPP-ryhmän uudet säännöt olisivat johtaneet Fideszin sulkemiseen kaikkien keskeisten vastuupaikkojen ulkopuolelle. Viktor Orbánin päätös tuli näiden sääntöjen hyväksymisen jälkeen. Fidesz lähti pakotettuna, ei vapaaehtoisesti”, Virkkunen sanoo.

”Kokoomus on vastustanut Fideszin jäsenyyttä ryhmässä ja tehnyt pitkäjänteistä työtä puolueen erottamiseksi EPP-puolueesta. Ryhmän osalta tuo tavoite on nyt saavutettu ja olen siitä todella iloinen.”

Fideszin jäsenyys EPP-europuolueessa on ollut jäädytettynä jo vuodesta 2019. Useat EPP:n jäsenpuolueet ovat vaatineet Fideszin erottamista, mutta koronapandemia on hidastanut prosessia.

Fideszin lähtö ei Virkkusen mukaan kuitenkaan ratkaise suurinta ongelmaa, eli Unkarin huolestuttavaa kehitystä.

”Unkarin tilanteeseen on herätty Euroopassa aivan liian myöhään. Eri maiden oikeusvaltiokehitystä seuraavat tahot ovat varoittaneet Unkarin kehityksestä jo 2010-luvun alusta lähtien. Unkarin demokratia on jo ajautunut tielle, josta harvoin enää palataan”, Virkkunen pahoittelee.

”Kun median, kansalaisyhteiskunnan sekä tieteen ja tutkimuksen vapautta kavennetaan riittävästi, purkautuvat edustukselliselta demokratialta ne peruspilarit, joiden varaan kansalaisten vaaleissa tekemät valinnat rakentuvat. Fideszin ero EPP-ryhmästä ei ratkaise mitään näistä, vaan työtä on edelleen jatkettava”, hän muistuttaa.

Tiedoksi toimittajille 

EPP-ryhmä on Euroopan parlamentin suurin poliittinen ryhmä, jolla on 187 jäsentä kaikista jäsenmaista

Muu asiaa liittyvä sisältö