Pietikäinen: EU:n hoidettava diabetesta paremmin yhdessä

22.11.2022 8:57

Pietikäinen: EU:n hoidettava diabetesta paremmin yhdessä

Tärkeä huomio
Tässä esitetyt mielipiteet ovat ovat kansallisten delegaatioiden näkökantoja, eivätkä aina edusta koko ryhmän mielipiteitä
Healthy food in heart and cholesterol diet

”Diabetesta sairastavien eurooppalaisten määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut merkittävästi, ja diabetes on paitsi vaara ihmisten terveydelle, myös kallis tikki terveydenhuoltojärjestelmille. Siksi on tärkeää, että vaadimme Euroopan parlamentissa entistä parempia keinoja diabeteksen hoitoon EU:ssa”, sanoo europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.

Yli 33 miljoonaa eurooppalaista sairastaa diabetesta.

Euroopan parlamentti keskustelee tällä viikolla maailman diabetespäivän jälkeen diabeteksen ennaltaehkäisystä, hallinnasta ja paremmasta hoidosta EU:ssa. Lisäksi parlamentti äänestää aiheeseen liittyvästä päätöslauselmastaan, joka vaatii EU:hun parempaa diabeteksen hoitoa ja hallintaa sekä ehkäiseviä toimia diabeteksen vähentämiseen.

Pietikäinen on ollut tuomassa diabetespäätöslauselmaa parlamentin marraskuun täysistunnon esityslistalle yhdessä meppikollegojensa kanssa parlamentin eri poliittisista ryhmistä.

”Insuliinin keksimisestä on kulunut tänä vuonna 100 vuotta ja diabetesta sairastavien määrä EU:ssa jatkaa kasvuaan. Parlamentti lausui diabeteksen hoidosta viimeksi 10 vuotta sitten. Nyt on uudelleen erinomainen hetki muistuttaa siitä, että diabeteksen hoito on saatava paremmalle tolalle. Se, miten jäsenmaissa hoidetaan diabetesta, kertoo paljon myös terveydenhoitojärjestelmän tilasta ylipäätään”, Pietikäinen toteaa.

Diabetes koskettaa monia eri ihmis- ja ikäryhmiä. Diabetes on monisyinen sairaus, joka voi ilmetä eri muodoissa. Yksikään ikäryhmä ei ole diabetekselle immuuni, ja raskausdiabetes hyvä esimerkki tietyssä elämäntilanteessa puhkeavasta diabeteksesta.

Diabetespotilaat hoitavat usein sairauttaan hyvin itsenäisesti insuliinin ja muiden lääkkeiden avulla. Myös elintavoilla on vaikutusta. Diabeteksen hoidossa on kiinnitettävä huomiota siihen, että potilaiden olisi entistä helpompi elää diabeteksensa kanssa, ja että heille tuodaan saataville parempia ja helpompia itsehoitokeinoja ja esimerkiksi uusia digitaalisia välineitä sairauden hoitoon.

”Myös diabetesta sairastavien personoituja hoitomuotoja pitäisi lisätä. Ihmisillä on yksilöllisiä tarpeita hoitoonsa, ja potilaslähtöisyys sekä yhteistyö potilasjärjestöjen kanssa on tässäkin asiassa tärkeää”, Pietikäinen muistuttaa.

Parlamentin päätöslauselma kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että kuluttajien olisi aiempaa helpompi tehdä tietopohjaisia päätöksiä omasta terveydestään ja näin pienentää riskiään sairastua. Tässä välineitä ovat esimerkiksi informatiiviset pakkaus- ja tuoteselosteet. Lisäksi parlamentti vaatii lisää diabetestutkimusta ja innovaatioita.

 

 

 

Tiedoksi toimittajille 

EPP-ryhmä on Euroopan parlamentin suurin poliittinen ryhmä, jolla on 176 jäsentä kaikista jäsenmaista

Euroopan parlamentin täysistunto keskustelee diabeteksesta Strasbourgissa maanantaina 21.11, ja äänestää päätöslauselmasta keskiviikkona 23.11.

Muu asiaa liittyvä sisältö