Kokoomusmepeille uusia valiokuntavastuita

25.03.2021 10:59

Kokoomusmepeille uusia valiokuntavastuita

Tärkeä huomio
Tässä esitetyt mielipiteet ovat ovat kansallisten delegaatioiden näkökantoja, eivätkä aina edusta koko ryhmän mielipiteitä
European Parliament

Euroopan parlamentin kokoomusmepit (Sirpa Pietikäinen, Petri Sarvamaa ja Henna Virkkunen) ovat vahvistaneet asemiaan entisestään uusia valiokuntapaikkojen ja vastuutehtävien myötä.  EPP-ryhmä täytti tällä viikolla Fidesz-mepeiltä vapautuneita tehtäviä.

Henna Virkkunen on valittu varajäseneksi ulkoasiainvaliokuntaan (AFET). Lisäksi Virkkunen siirtyy liikenne- ja matkailuvaliokunnan (TRAN) täysjäseneksi. ”Ulkoasiainvaliokunnassa on juuri nyt työn alla esimerkiksi Suomen kannalta tärkeä Venäjä-suhteita käsittelevä mietintö, jonka valmisteluun pääsen uudessa roolissa vaikuttamaan aiempaa paremmin”, Virkkunen kommentoi.

Virkkusen painopistealueita parlamenttityössä ovat erityisesti digi-, energia- ja  liikenneasioiden lisäksi tutkimus- ja innovaatiopolitiikka. Muita Virkkuselle tärkeitä teemoja ovat energiaunionin luominen, liikenteen vähähiilisyys ja älykkäiden liikennejärjestelmien kehittäminen. Nyt hän pääsee vaikuttamaan EU-parlamentin politiikkaan myös ulkoasioiden alalla.

Petri Sarvamaa valittiin budjettivaliokunnan EPP-ryhmän varakoordinaattoriksi sekä EPP-ryhmän budjettiasioiden työryhmän varapuheenjohtajaksi. Molemmat ovat merkittäviä vastuutehtäviä ryhmän sisäisessä työssä.

Sarvamaa on keskeisessä roolissa EU:n budjettipolitiikassa ja edistää erityisesti varojen tuloksellista käyttöä sekä riskiperusteista valvontaa. Hän oli parlamentin pääneuvottelija laissa, jolla oikeusvaltion kunnioitus sidotaan EU-rahoitukseen jäsenmaissa. Lisäksi Sarvamaa hän oli pääneuvottelijana EU:n metsästrategiaraportissa, sekä toimii vahvasti suomalaisen maatalouden ja maaseudun kehittämisen puolesta.

Sirpa Pietikäisen erityisalaa ovat talous- ja finanssipoliittiset kysymykset. Pietikäinen edistää aktiivisesti kiertotaloutta, resurssitehokkuutta ja ilmastopolitiikkaa. Yhdenvertaisuusasioita hän ajaa valiokuntatyön lisäksi yhteistyössä potilas-, terveys- ja tasa-arvojärjestöjen kanssa.

Alla on lista kokoomusmeppien valiokunnista ja vastuutehtävistä Euroopan parlamentissa ja EPP-ryhmässä.

Kokoomusmeppien valiokuntapaikat ja vastuutehtävät:

Sirpa Pietikäinen

Kokoomusdelegaation puheenjohtaja

Talous- ja raha-asioiden valiokunta (ECON): jäsen

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta (FEMM): jäsen

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta (ENVI): varajäsen

Eläinten suojelua kuljetuksen aikana käsittelevä tilapäinen tutkintavaliokunta (ANIT): jäsen

Veroasioita käsittelevä alivaliokunta (FISC): varajäsen

Suhteista Palestiinaan vastaava valtuuskunta (DPAL): jäsen

Valtuuskunta Välimeren unionin parlamentaarisessa edustajakokouksessa (DMED): jäsen

Suhteista yleisafrikkalaiseen parlamenttiin vastaava valtuuskunta (DPAP): varajäsen

Petri Sarvamaa

Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta (AGRI): jäsen

Talousarvion valvontavaliokunta (CONT): jäsen

Budjettivaliokunta: varajäsen, EPP-ryhmän varakoordinaattori

EPP-ryhmän budjettiasioiden työryhmän varapuheenjohtaja

Valtuuskunta EU:n ja Venäjän parlamentaarisessa yhteistyövaliokunnassa (D-RU): varajäsen

Suhteista Yhdysvaltoihin vastaava valtuuskunta (D-US): varajäsen

Henna Virkkunen

Kokoomusdelegaation taloudenhoitaja

Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta (ITRE): jäsen

Liikenne- ja matkailuvaliokunta (TRAN): jäsen

Ulkoasiainvaliokunta (AFET): varajäsen

Tekoälyä digitaalisella aikakaudella käsittelevä erityisvaliokunta (AIDA): varajäsen

Valtuuskunta EU: ja Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden (AKT) yhteisessä parlamentaarisessa edustajakokouksessa; jäsen

Suhteista Arabian niemimaahan vastaava valtuuskunta (DARP): jäsen

Tiedoksi toimittajille 

EPP-ryhmä on Euroopan parlamentin suurin poliittinen ryhmä, jolla on 175 jäsentä kaikista jäsenmaista

Muu asiaa liittyvä sisältö