Pietikäinen: IPCC:n raportti kertoo jälleen kiireestä ilmastokriisin ratkaisemiseksi

05.04.2022 6:36

Pietikäinen: IPCC:n raportti kertoo jälleen kiireestä ilmastokriisin ratkaisemiseksi

Tärkeä huomio
Tässä esitetyt mielipiteet ovat ovat kansallisten delegaatioiden näkökantoja, eivätkä aina edusta koko ryhmän mielipiteitä
climate

YK:n hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi eilen uuden raportin, joka on IPCC:n kuudennen arviointiraportin kolmas osa. Se kattaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen tarvittavat poliittiset päätökset, rahoituksen ja teknologian.

Kuudennen arviointiraportin ensimmäinen osa, joka julkaistiin viime elokuussa, osoitti, että meillä on enää pieni mahdollisuus rajoittaa maapallon lämpeneminen 1,5 asteeseen. Toinen, helmikuussa julkaistu osa kuvasi katastrofaalisia vaikutuksia, joita yli 1,5 asteen lämpenemisestä seuraisi.

IPCC:n uusin raportti kertoo, että pitääksemme lämpenemisen Pariisin sopimuksen 1,5 asteen rajoissa, meidän on toimittava heti. Muutosvauhti on kiihtynyt entisestään. Mikäli ilmaston lämpeneminen halutaan pitää edes alle kahdessa asteessa, tarvitaan radikaaleja toimenpiteitä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Esimerkiksi fossiilisen energian käytöstä on luovuttava nopeasti.

“Tämän ei varsinaisesti pitäisi olla enää uusi asia kenellekään, niin kuin ei sekään, että kansainvälinen yhteisö on reagoinut liian hitaasti”, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen toteaa.

“Ukrainan kriisi on vakava, ja se osoittaa miten nopeasti päätöksiä kyetään tekemään, jos vain poliittista tahtoa löytyy. Tätä samaa tahtoa pitäisi löytyä myös ilmastokriisin ratkaisuun, ennen kuin on liian myöhäistä”, Pietikäinen jatkaa.

Pietikäisen mukaan ilmastokriisin torjuminen edellyttäisi seuraavia toimenpiteitä:

  • nopea irtautuminen fossiilisesta energiasta, erityisesti venäläinen tuontienergia
  • taloudellinen tuki ja EU:n tukipaketit käytettävä täysipainotteisesti uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuden parantamiseen
  • Fit for 55 -paketin uudelleentarkastelu: kunnianhimon tasoa nostettava niin, että hiilineutraalius saavutetaan pian 2030 jälkeen
  • kaasun ja ydinvoiman ulosrajaus taksonomiasta; etenkään venäläiselle kaasulle ei tulisi näinä aikoina sallia vihreän investointituotteen leimaa
  • siirtymä kiertotalouteen ja kestävien tuotteiden politiikka
  • biodiversiteetin huomioiminen kaikessa päätöksenteossa ja toiminnassa.

“Pystymme tekemään paljon yhdessä, jos vain tahtoa löytyy. Me tiedämme ongelman ja meillä on teknologia ja jopa rahaa sen ratkaisuun, mutta mitä hitaammin toimimme, sitä radikaalimpia ratkaisuja tarvitaan ja sitä kalliimmaksi se meille tulee”, Pietikäinen painottaa.

Euroopan parlamentti keskusteli eilen maanantaina komission kanssa IPCC:n julkaisemasta uusimmasta raportista.

Tiedoksi toimittajille 

EPP-ryhmä on Euroopan parlamentin suurin poliittinen ryhmä, jolla on 177 jäsentä kaikista jäsenmaista

Muu asiaa liittyvä sisältö