29/06/2006: Korhola: Ympäristöväki ryhtynyt päästökaupan rikastujien äänitorveksi
”Päästökaupan luvattu kustannustehokkuus on jäänyt näyttämättä toteen. Ympäristöjärjestön äskettäin julkaisema tutkimus, joka pyrki osoittamaan päästökaupan kustannustehokkaimmaksi järjestelmäksi, perustuu virheellisiin lähtöoletuksiin. Kyseessä on siis valitettavasti harhaanjohtava nollatutkimus”, sanoo Kokoomuksen varapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola ja ihmettelee, miksi ympäristöväki on lähtenyt päästökaupalla rikastujien kritiikittömäksi äänitorveksi.Korhola huomauttaa, että uutisessa siteerattu tutkimuslaitos ZEWin raportti ei käsitellyt ole-massa olevaa päästökauppaa vaan teoreettista mallia, joka on vapaa nykyjärjestelmän pahimmista käytännön ongelmista. ”Tämä malli ei ota huomioon sitä, että päästökauppa ei ole maailmanlaajuinen järjestelmä. Siinä ei huomata hiilivuodon mahdollisuutta, eikä sen laskelmissa ei ole otettu huomioon sellaista vaihtoehtoa, että yritykset investoisivat EU:n sijasta esim. Kiinaan, jossa vastaavia rajoituksia ei ole, tai että EU:n tuottajat menettävät markkina-osuuttaan ulkopuolisille. Laskelmat eivät myöskään ota huomioon epätäydellistä markkinaa, joka on seurauksena alkujaon ja maiden välisten taakanjaon eroavaisuuksista.”
”On myös syytä huomata, että tutkimus käyttää lähteenään sähköntuottajien kattojärjestön Eurelectricin laskelmia vuodelta 2002. Kyseinen järjestö on luonnollisesti aina puolustanut voimakkaasti päästökauppaa - ovathan useat sen jäsenet Fortumin lailla päästökaupan suurimpia hyötyjiä. Ympäristöväki on siis lähtenyt päästökaupalla rikastujien asialle”, Korhola toteaa.
”Kun päästökaupan kustannustehokkuutta on arvioitu, EU:n laskelmissa ei ole koskaan valittu vertailukohdaksi Suomen vaihtoehtoa, joka esitettiin vuoden 2001 kansallisessa ilmastostrategiassa. Siinä Kioto-velvoite päätettiin hoitaa pääasiassa kolmella toimenpiteellä: viides ydinvoimareaktori (OL3), uusiutuvien energialähteiden (erityisesti bioenergian) lisäys ja energiansäästötoimet. Tämä malli on edelleenkin päästökauppaa paljon tehokkaampi, kilpailua vähemmän häiritsevä ja markkinoita vähemmän vääristävä malli”, Korhola painottaa
Lisätietoja:
Eija-Riitta Korhola, gsm 040 5360326, email: eija-riitta.korhola@europarl.europa.eu, http://www.korhola.com
Avustaja Laura Rissanen, p. +32 2 284.7472, gsm +32 473 640.963








